Ljudböcker / Memoarer & Biografier
Erakot
Suomi on erakkojen luvattu maa, mutta erakotkaan eivät ole niinkuin ennen. Tai ainakaan niinkuin yksioikoiset käsityksemme heistä. Keitä ja mitä erakot ovat? Miksi he ovat valinnee ...
Aino Sibelius
Aino Sibeliuksesta (1871-1969) puhutaan ja kirjoitetaan yleensä aina jonkun miehen kautta - useimmiten aviomiehensä Jean Sibeliuksen, mutta myös suomalaisen kulttuurin keskeisiin v ...
Mika Poutala
Henkilökuva pikaluistelija Mika Poutalasta, joka hävisi olympiamitalin kahdesti muutamalla sadasosasekunnilla.Ensimmäinen yrityksistä, Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010, oli ...
Tommi Läntinen
Ujosta, elämännälkäisestä ja herkästä Tommi Läntisestä kasvaa teini, joka rakastuu musiikkiin ja sen tarjoamaan vapauteen. Hän haluaa tehdä musiikkia elääkseen. Vuosien päämäärätie ...
Kolme elämää
Iiro Seppäsen omaelämäkerta on suorasukainen tarina miehestä, jolla on ollut tähän mennessä jo vähintään kolme elämää: taikuri-uran aika Suomessa, basehyppykausi ympäri maailmaa se ...
Päin punaista
Hätkähdyttävä elämäkerta naisesta, jonka tragediat tekivät lopulta lujaksi.Anne Kukkohovi saatetaan tuntea tv-tähtenä, huippumallina tai naisena, joka toisen lapsen sijaan synnytti ...
Marjatan poika
Röyhkän odotettujen muistelmien avaus!”Marjatan poika tuli!” hihkaisee äidin työkaveri, kun astelen sisään SOK:n aluevaraston konttoriin. Minulla on kädessä levykassi. Olen säästän ...
Hermo
Legendaarisen murharyhmän ex-pomo, rikosylikomisario Juha ”Hermo” Rautaheimo, ehti ennen eläkkeelle jäämistään työskennellä 40 vuotta Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä. Hä ...
Älä sano että rakastat
Nuori, kunnianhimoinen ja elämännälkäinen viulisti lähtee Berliiniin rakentaakseen soittotekniikkansa uusiksi. Viulunsoiton lisäksi mullistuu koko elämä. Hylättyään lapsuutensa aht ...
Viimeinen voltti
Jari Mönkkösen (s. 1974) elämä sai dramaattisen käänteen 20.7.2016. Yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä telinevoimistelijoista loukkaantui vakavasti voimisteluharjoitukse ...
Risainen elämä
Juice Leskinen syntyi Juankoskella helmikuussa 1950 ja kuoli Tampereella marraskuussa 2006. Vuosissa mitaten Leskisen elämä jäi melko lyhyeksi, mutta matkansa varrella hän ehti teh ...
Valoa ja varjoja – Jukka Jokiniemi, sokean elämäntarina
Sisukkuus on avain menestykseenJokiniemen tarina osoittaa, miten valtavista vastoinkäymisistä huolimatta on mahdollista säilyttää elämänilonsa. Jokiniemi luo uskoa ja toimii inspir ...
Hulttio
Peliriippuvainen isä hukkaa sukupolvien rikkaudet ja karkaa rakastajattaren kanssa. Suurperheen äiti kuolee häpeään ja suruun. Orpo sisarussarja hajoaa maailmalle. Jo ennen murrosi ...
Lahtiase
Romaani Aimo Lahden tiestä poikien pommileikeistä sotarintamalle.”Tämä aika antoi minulle ammatin.”Suomi-konepistooli oli pataraudasta paistettu, huippuunsa koneistettu sotilaan ty ...
Luodinkestävä
Kirja naisesta, jonka elämä muuttuu sekunnin sadasosassa”Muistan, että halusin poliisiksi jo kuusivuotiaana.”Hyvinkää 26. toukokuuta vuonna 2012 oli päivä, jolloin nuoremman konsta ...
Marco Hietala
Suomalaisen hevimetallin pioneerin rohea tarina.Marco on Suomen kansainvälisesti menestyneimmän bändin Nightwishin basisti-solisti. Legendaarisen Tarot-yhtyeen perustajana hän on e ...
Olli - yhden miehen varietee
"Uudet sukupolvet puhuu syömisestä. Kun me oltiin nuoria, puhuttiin juomisesta."Olli Lindholm on monesta tuttu. Parhaiten hänet tunnetaan Yö-yhtyeen laulajana. Takana on tuhansia k ...
Pate Ikurista
Jo liki 40 vuotta kestänyt ura suomirokin huipulla on muovannut Pate Mustajärvestä kaikkien tunnistaman hahmon. Mustajärvi on mies, jonka jokainen suomalainen uskoo tuntevansa, mut ...
Pauli Hanhiniemi
Pauli Hanhiniemi muistelee kerran elettyjä tuokioita lapsuudestaan, nuoruudestaan ja aikuisuudestaan. Kolmannesta naisesta, Perunateatteristaan ja vaikkapa Hehkumosta tuttu laulunt ...
Yön sankarit
Portsareiden ammattikunta herättää voimakkaita tunteita. Heitä joko vihataan tai heistä pidetään. Kukaan ei suhtaudu näihin yötyöläisiin kädenlämpöisesti. Yön sankarit – kasvoja pu ...
"Et kuitenkaan usko..."
Näyttelijä Ville Haapasalo on meillä tunnettu televisiosarjoistaan, joissa hän kiertää Venäjää ristiin rastiin. Suomessa hän on toki suosittu, mutta sitä ei voi verrata Haapasalon ...
"Et muuten tätäkään usko..."
Ville Haapasalon muistelmat 1990-luvun Venäjältä Kauko Röyhkän muistiin kirjaamina ja Juha Metson kuvaamina oli viime syksyn ja tämän vuoden kevään myydyimpiä ja rakastetuimpia tie ...
Anssi Kela
Lähikuva rakastetusta lauluntekijästä ja muusikosta.Vuosi 2016 oli Anssi Kelalle monin tavoin poikkeuksellinen. Levoton tyttö -kappaleen vuonna 2013 alullepanema ”toinen tuleminen” ...
Elämäni banaanin kuorena
Maahan viskatun miehen kirjoittama romaani.Totta aina toinen puoli! Kirjallisuudessa rakkauden makea huuma ja eron kipeä kirpeys varataan yleensä naiselle, mutta saako mies tuntea ...
Ville Haapasalo
Veijaritarina on kirjattu ylös lukijoiden todellisuudentajua kutkuttavalla tavalla, uskokoon ken tahtoo -periaatteella.Vuonna 1992 Venäjä oli sekasortoinen maa, jossa kuka tahansa ...